Kuin ekaluokkalaista minua jännitti mennä takaisin koulumaailmaan. Toisaalta myös odotin tuota päivää innostuneena ja avoimin mielin. Iloinen yllätys oli se, että opiskelijoita oli 15-vuotiaista yli 50-vuotiaisiin. Ensimmäisenä päivänä tutustuttiin toisiin haastattelemalla ja esittelemällä toisemme haastattelun perusteella, pientä pintaraapaisua saatiin tällä keinolla toistemme taustoista. Tämä oli hyvä oikopolku siihen, että iloinen ja vilkas ryhmähenki rakentui heti ensimmäisillä päivillä ja on vain lisääntynyt.
Salon Ammattiopiston Hyvoninkadun koulurakennus on vanhasta tekstiilitehtaasta aikojen myötä muokattu koulumaailmaan sopivaksi. Ensimmäisinä päivinä oli vähän ihmettelemistä minne mikäkin käytävä vie ja minne suuntaan pitäisi mennä.
Opiskeluympäristönä kyseinen koulu on siisti, puhdas ja nykyaikaisilla väreillä sävytetty. Aikaisempien opiskelijoiden töitä on esillä koulun käytävillä ja ne rikastuttavat ja ihastuttavat tätä koulumaailmaa. On innostavaa nähdä mitä kaikkea tämän koulutuksen kautta voi oppia sisustussuunnittelusta.
Opintojemme opettajat Katri, Tuula ja Tuulia ovat aivan huipputyyppejä.
Tuula on opettanut meitä näinä ensimmäisinä viikkoina ammattipiirustuksen saloihin. Tehokkaasti olemme edenneet jo ammattipiirustuksen käsitteissä siihen miten pohjapiirustuksissa esitetään eri asioita aksonometrian ja pakopisteiden kanssa. Tutuksi on tullut myös skissipaperi, mittasuhde-viivain sekä hakaviivaimen käyttö.
Katri ja Tuulia taas yrittävät saada meidän ei niin digi-sukupolvea olevat aikuisopiskelijat ymmärtämään blogi-maailmaa ja mitä kaikkea tulee ottaa huomioon sen rakentamisessa. Blogi-sivuston ylläpitäminen kuuluu osana sisustussuunnittelijan opintopolkua ja on yksi osa opintopisteiden kartuttamiseen. Blogi tulee myös nähdä väylänä, jolla voi osoittaa niin osaamisensa kuin tyylinsäkin.